Sote-datan käyttö on vielä lapsenkengissä

16.6.2023 Podcast

Sosiaali- ja terveydenhuollossa syntyy valtavasti dataa, josta ei vielä saada kaikkea potentiaalia irti. Mitä kaikkea tiedolla voitaisiin tehdä nyt ja tulevaisuudessa? Mitkä ovat suurimpia esteitä tietojen tehokkaalle käytölle? Entä millaisia suosituksia Sitran sote-dataselvitys tuotti?
Sitran asiantuntija Saara Malkamäki vieraili Tarinoita sote-kentältä -podcastissa keskustelemassa sote-datasta ja reilusta datataloudesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa syntyy valtavasti dataa, jota olisi mahdollista hyödyntää paljon nykyistä tehokkaammin. Tiedon voi jakaa terveysdataan, kuten laboratoriotulokset tai kuvantamistutkimusten tulokset, ja sosiaalidataan, jota syntyy sosiaalipalveluissa asioinnin yhteydessä. Lisäksi kertyy yksilöiden itsensä mittaamaa niin kutsuttua hyvinvointidataa, jota ei juurikaan vielä hyödynnetä sote-palveluissa, vaikka siitä voisi olla paljon hyötyä ennaltaehkäisyssä ja hoidossakin.

Jotta mahdollisimman tehokkaaseen tiedon hyödyntämiseen päästäisiin, tarvitaan laadukasta dataa sekä datan sujuvaa liikkumista eri toimijoiden välillä, Saara Malkamäki toteaa podcastissa.

Myös tekoälyn mahdollisuudet ovat suuret, ja tekoälyn laajempi käyttö pitäisi mahdollistaa lainsäädännön puitteissa – ja tehdä jopa velvoittavaksi.

– Esimerkiksi tulevaisuudessa tekoäly voisi kuunnella lääkärin ja potilaan vuorovaikutusta vastaanotolla ja tunnistaa siitä puheesta tekstit, analysoida niitä ja tehdä automaattisesti ehdotuksen ja syöttää asiat oikeisiin kohtiin potilastietojärjestelmässä. Lääkärin tehtäväksi jäisi sen tarkistaminen, että tiedot ovat oikein, koska siihen tekoäly ei pysty, Malkamäki kuvailee. – Tällainen toimintamalli voisi säästää valtavasti terveydenhuollon ammattilaisten aikaa.

 

Jos artikkeliin upotettu jakso ei toimi, klikkaa tänne.

Voit kuunnella Apotin podcast -jakson myös Apple Podcast -palvelusta

Löydät kaikki Apotin podcast -jaksot täältä.

Tarinoita sote-kentältä

Tarinoita sote-kentältä -podcastissa Apotin viestintäasiantuntijat Eeva Louko ja Assi Rinnetmäki juttelevat asiantuntijavieraiden kanssa mielenkiintoisista sosiaali- ja terveydenhuollon teemoista digikulmaa unohtamatta.

Tilaa Apotin uutiskirje