3.10.2024 Tiedote
Markkinaoikeus hylkäsi CGI:n valituksen
22.6.2015 Tiedote
Markkinaoikeus hylkäsi 18. kesäkuuta CGI:n Apotti-hankintaan liittyvät valitukset, jotka koskivat Epicin tekemää muutosta teknologiavalintaansa sekä päätöksiä vastaavuusarvioinnin tuloksista. Lisäksi markkinaoikeus jätti tutkimatta aiemmin hankintamenettelyn ulkopuolelle suljetun Tieto Healthcare & Welfare Oy:n tekemän hanketta koskevan valituksen.
”Tämä oli meille odotettu ratkaisu, sillä olemme alusta pitäen katsoneet, että olemme toimineet hankintamenettelyn aikana oikealla tavalla ja kohdelleet tarjoajia yhdenvertaisesti. Valitukset ovat perusteettomasti rasittaneet hankintamenettelyä ja aiheuttaneet paljon ylimääräistä työtä. Markkinaoikeuden päätöksen jälkeen pääsemme nyt jatkamaan hankintaa sekä siirtymään tuotanto- ja käyttöönottovaiheeseen suunnitellusti”, toteaa Apotin hankejohtaja Hannu Välimäki.
Apotissa hankitaan Helsinkiin, Vantaalle, Kauniaisiin, Kirkkonummelle ja HUS:iin yhteistä asiakas- ja potilastietojärjestelmää. Mukana loppuvaiheessa on kaksi järjestelmätarjoajaa, Epic ja CGI Finland, jotka jättävät tarjouksensa maanantaina 22. kesäkuuta. Järjestelmätoimittaja valitaan syksyllä 2015.
Lisätiedot: hankejohtaja Hannu Välimäki, p. 040 196 6311