Maisa-asiakasportaali toi suurta helpotusta vantaalaisen perheen elämään

16.9.2020 TiedoteMaisa

Vantaalla asuvalla Hanna Vainiolla on kolme lasta, joista yksi, jo täysi-ikäinen poika, sairastaa vaikeaa diabetesta ja Vainio toimii hänen omaishoitajanaan. Kun Vainioille tarjoutui mahdollisuus ottaa käyttöön sähköinen Maisa-asiakasportaali sosiaali- ja terveydenhuollon asiointiin, helpottui perheen arki merkittävästi.

 

Kaikki perheen sosiaali- ja terveydenhuollon asiat voi nyt hoitaa Maisassa

Vainio hoitaa Maisa-asiakasportaalin mobiilisovelluksella lähes kaikki omaishoidettavan poikansa asiat, muun muassa diabetestarvikejakeluun liittyvät järjestelyt, vaikka lounastauon lomassa. Ainostaan pidemmät tekstit hän kirjoittaa tietokoneella Maisan selainversiolla. Myös sosiaalihuollon omaishoitoon liittyvät asiat järjestyvät Maisassa, suoraan Vantaan sosiaalihuollon kanssa.

– Vanhimmalla pojallani on useamman erikoisalan asiakkuuksia. Maisan suurin etu on siinä, että tieto kulkee eri tahojen välillä ja ammattilaisiin saa huippuhyvin yhteyden. Ja kun poikani harjoittelee itsenäistä toimintaa, pystyn seuramaan asioiden toteutumista Maisassa, Vainio kertoo.

Vainion kahden alaikäisen lapsen terveydenhuollon ja suun terveyhdenhuollon asiat hoituvat niin ikään helposti Maisassa. Ajan saa kätevästi vaikka oikomishoitoon tai suuhygienistille. Lisäksi Vainio hoitaa Maisassa luonnollisesti omat terveydenhuollon asiansa.

 

Maisa-asiakasportaali on nopeuttanut avun saantia monella tavalla

Vainion mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiointi on Maisa-portaalin myötä noussut aivan uudelle tasolle. Ennen Maisan tuloa hän ei pystynyt asioimaan verkossa käytännössä lainkaan.

– Koska vanhimman poikani vointi voi vaihdella äkisti, on minulle suuri hyöty siitä, että pystyn laittamaan viestin Maisassa tietäen, että siihen reagoidaan. Ennen soittelin puhelimella ja kun sain kiinni hoitajan tai sihteerin, hän välitti yhteydenottopyyntöni eteenpäin ammattilaiselle. Saatoin odottaa tuntikaupalla, Vainio selostaa.

Myös HUSin erikoisalojen kanssa asiointi on helpottunut Apotin Maisan ansiosta. Kun ennen jokainen hoiti omaa tonttiaan, nyt ammattilaiset näkevät kokonaisuuden paremmin Apotti-järjestelmästä.

– Minun ei tarvitse selostaa joka kerta poikani asioita uudestaan ja uudestaan, Vainio kiittelee.

Yhtä lailla Maisan ansioksi Vainio laskee sen, että hänen perheensä on säästynyt turhilta lääkärikäynneiltä. Kun hänen poikansa sai insuliinista ihoreaktion, tarvitsi hänen vain lähettää Maisan kautta kuvia, ja lääkäriltä tuli vastaus suoraan Maisaan.

– Ja se on hienoa, että Maisasta tulee herätteitä, kun vaikka tutkimustulokset ovat valmiita. Minun ei tarvitse käydä koko ajan tarkistamassa, milloin ne sieltä löytyvät, Vainio iloitsee.

 

Myös ikääntyneen äidin asiat hoituvat hänen puolestaan Maisassa

Maisassa voi antaa kolmen eri tason oikeuksia muille käyttäjille omien asioidensa hoitoon. Vainio hoitaa myös eläkkeellä olevan äitinsä asioita Maisassa. Hän mainitsee, että puolesta-asioinnin myöntäminen tapahtui sovelluksessa helposti.

– Äidilläni ei ole mitään IT-taitoja. Maisan ansiosta pystyn hoitamaan kaikki reseptien uusimiset ja ajanvaraukset hänen puolestaan, Vainio kertoo.

Maisan käyttöönotto on vähentänyt myös Vainion äidin lääkärikäyntejä. Lääkäri on esimerkiksi määrännyt hänelle Maisan kautta lääkkeen, jos hänen astmassaan on ilmennyt pahenemisvaihe, eikä hänen ole tarvinnut mennä terveyskeskukseen istumaan ja odottamaan.

– Ja vielä sekin, että voin laittaa Maisassa etukäteen viestiä, kun äitini on menossa vastaanotolle. Hänellä on yleensä sata asiaa, joista hän muistaa vain pari, Vainio kuvailee.

– Kannustan kaikkia käyttämään Maisaa, varsinkin kun jatkuvasti saa lukea, miten puhelinpalvelut ovat ruuhkautuneita. Portaali on todella helppokäyttöinen ja hyödyt aivan kiistattomat, Vainio täydentää.

 

Maisa-asiakasportaalin voi ottaa käyttöön Apotti-järjestelmää käyttävissä kunnissa ja HUSin erikoissairaanhoidossa. Lisätietoja, mm. vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin, löydät osoitteesta Maisa.fi.

 

Tilaa Apotin uutiskirje