3.10.2024 Tiedote
Ekosysteemikin tarvitsee toimivan bisnesmallin
2.10.2018 Tiedote
”Mikä on teidän bisnesmallinne?”
Tuttu kysymys kaikille startupeille. No miksi aiheesta kannattaa kirjoittaa? Siksi, että harvoin startupit pääsevät itse esittämään tuon kysymyksen.
”Mikä on ICT SOTE -ekosysteemien bisnesmalli startupien suuntaan?” kysyi Mikael Rinnetmäki Upgraded Life Festivalissa 1. kesäkuuta. Hän on diabeteksen omahoitoon digipalvelua kehittävän Sensotrend Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja.
Samassa yhteydessä Mikael kehui Apotti-ekosysteemin bisnesmallia startupeille. Hän oli löytänyt sen, mitä olemme parin vuoden ajan rakentaneet yritysten kanssa käytävän jatkuvan vuoropuhelun ja kevyiden kokeilujen kautta.
Apotti-ekosysteemin nopean arvioinnin mallissa startupien ei tarvitse maksaa osallisuudestaan Apotti-ekosysteemin toimintaan, itse asiassa päinvastoin.
Apotti-ekosysteemi on jo kaksi kertaa – joulukuussa 2016 ja toukokuussa 2018 – järjestänyt kilpailun, jossa on palkittu sen hetken viisi lupaavinta digiSOTE-startupia. Palkinnoksi startupit ovat saaneet palvelunsa vastikkeellisen koekäytön. Vastikkeellinen tarkoittaa tässä nimellistä tuhannen euron korvausta siitä, että he ovat antaneet meille lyhyen koulutuksen palveluunsa. Parin kuukauden koekäytön jälkeen me olemme puolestamme antaneet startupeille palautetta siitä, mikä palvelussa on hyvää ja miten sitä kannattaisi parantaa.
Apotti on valinnut tämän nopean arvioinnin bisnesmallin osoittaaksemme, että ymmärrämme tilanteen, jossa nuo nuoret yritykset toimivat. Pienet lupaavat digiSOTE-yritykset tarvitsevat myyntituloa. Se kertoo maailmalle, etenkin sijoittajille, että heidän palvelunsa kiinnostaa niin paljon, että sitä halutaan käyttää ja siitä halutaan maksaa.
Apotin pitkän tähtäimen tavoitteena on edelleen kehittää toimintaamme, jotta pienet ja suuret digiSOTE-toimijat löytävät yhteistyön mahdollisuuksia avoimesta ekosysteemistämme: toisiaan ja itseään menestykseen auttaen. Kehitämme Apotti-ekosysteemiä kuuntelemalla, keskustelemalla, kokeilemalla ja korjaamalla. Näin toimivat myös startupit.
Teemme ekosysteemityötä, jotta lupaavat suomalaiset digiSOTE-yritykset pärjäävät entistä paremmin ja jotta Apotti kehittyy tulevaisuudessa entistä paremmaksi. Ennen kaikkea teemme tätä, jotta suomalaiset saavat parempaa terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluja.
Kuuntele, mitä Mikael kertoi Upgraded Life Festivalissa Apotti-ekosysteemin bisnesmallista >
Ilkka Tiainen
Ekosysteemiasiantuntija, Oy Apotti Ab