Apotti-koulutuksissa luodaan pohja järjestelmän käytön osaamiselle

19.10.2018 Tiedote

Apotti-käyttäjien koulutukset starttasivat 1. lokakuuta Vantaalla ja HUS Peijaksessa, ja jatkuvat marraskuun alkupuolelle asti.

– Jokaiselle ammattiryhmälle pyritään järjestämään juuri heille sopiva koulutus: esimerkiksi terveyspuolella hoitajat saavat oman koulutuksen, lääkärit ja sihteerit omansa. Palautteen perusteella kouluttajan yhteisen taustan on koettu olevan erittäin tärkeää, kertoo Apotin koulutuspäällikkö Lotta Wilkinson.

Apotti-koulutuskokonaisuuteen sisältyy työtehtävän mukaan yksi tai useampi kurssi sekä testi, jolla arvioidaan Apotti-järjestelmän käytön osaamista. Koulutettavilla on käytössään harjoitteluympäristö, jossa he voivat harjoitella järjestelmän käyttöä myös silloin, kun se on jo käytössä.

– Apotti-järjestelmä on aikaisempaan verrattuna todella laaja ja mahdollisuuksia on paljon. Todellinen oppiminen tapahtuukin järjestelmää käyttämällä, Wilkinson jatkaa.

Käyttöönoton jälkeen käyttäjiä auttavat useat sadat tukihenkilöt. Lisäksi heille järjestetään personointilabroja, joissa he voivat muokata järjestelmän näkymiä omaan työhönsä sopiviksi. Käyttöönoton jälkeen alkavat myös täydennyskoulutukset.

 

Tilaa Apotin uutiskirje