3.10.2024 Tiedote
Apotti-järjestelmän ansiosta HUSin koronapotilaiden määrä on jatkuvasti tiedossa ja hätätoimenpiteet voidaan tarvittaessa aloittaa nopeasti
26.1.2021 TiedoteApotti-järjestelmä
Pandemian alusta loppusyksyyn asti koronapotilaita jouduttiin laskemaan HUSissa eri tietojärjestelmistä. Nyt kun kaikissa HUSin sairaaloissa on käytössä Apotti-järjestelmä, saadaan osastohoidossa olevien koronapotilaiden määrä selville raportoinnin kautta automaattisesti.
Ajantasaisen tiedon saaminen koronapotilaiden määrästä on HUSissa ensiarvoisen tärkeää resurssien arvioimiseksi. Sen avulla tiedetään hyvissä ajoin, milloin täytyy aloittaa hätätoimenpiteet, esimerkiksi varasairaalan perustaminen.
Koronapandemian edetessä HUSissa nousi esiin tarve kehittää mittari, josta näkee osastohoidossa olevien koronapotilaiden tilanteen.
– Rakensimme Apotin raportointitiimin kanssa Apotti-järjestelmään koontinäytön, josta näkee koko HUSin tilanteen yksiköittäin eli saamme siitä selville myös tehohoidon kuormituksen, sanoo HUSin kardiologi ja Apotti-asiantuntija Mikko Parry.
– Haasteena meillä oli, miten koronapotilaat pystytään tunnistamaan, sillä diagnoosi syötetään usein vasta siinä vaiheessa, kun potilasta kirjataan ulos. Siksi päädyimme katsomaan infektiostatusta, joka päivittyy Apotti-järjestelmässä automaattisesti laboratoriovastauksen perusteella epäilystä koronatartunnaksi.
Mittari on osoittanut toimivaksi. Ainoastaan jos näyte on otettu HUSin ulkopuolella, kuten Helsingin kaupungilla, eivät tiedot päivity automaattisesti. Kauan ei Helsinginkään osalta tarvitse enää odottaa tiedonkulun sujumista, sillä Apotti-järjestelmä otetaan siellä käyttöön huhtikuun lopulla.
Mittari pystyttiin rakentamaan Apotti-järjestelmään ennätysajassa
Apotti-järjestelmän keskeisin hyöty mittarin rakennuksessa oli se, että yhdestä järjestelmästä saatiin ulos kokonaisvaltaiset tiedot. Lisäksi järjestelmästä löytyi valmis komponentti HUSin toivomaksi liikennevalonäytöksi. Mittari saatiinkin käyttöön jo kymmenen päivän päästä tilauksesta.
– Apotti-järjestelmän joustavuus tuli tässä hyvin esiin. Rakenteisesti kirjatun tiedon ansiosta pystyimme yhdistelemään helposti erilaisia parametreja ja tietoja, Parry kehuu.
– Lisäksi olemme hyödyntäneet Apotin SlicerDicer-analytiikkatyökalua, jonka avulla pystymme ajamaan aineistosta haluamiamme tietoja. Olemme muun muassa selvittäneet, mitä muita sairauksia koronapotilailla on ollut. Esimerkiksi noin 40 prosenttia tehohoidetuista koronapotilaista on sairastanut verenpainetautia, mikä on ollut samaa luokkaa kuin Ruotsissa. Voimme siis tehdä myös tällaista vertailua eri maiden kesken, Parry selittää.
Kardiologi Parry pystyi itse osallistumaan mittarin rakentamiseen
Parry on saanut Apotin järjestelmätoimittaja Epic Systemsiltä Physician Builder -koulutuksen, joka antaa valmiuksia ymmärtää Apotti-järjestelmän rakennetta ja sitä, miten järjestelmän komponentteja voi rakentaa ja yhdistellä. Se auttoi häntä prosessissa paljon eteenpäin.
– Epicin ajatus on, että jos päästetään loppukäyttäjät itse rakentamaan sisältöjä, tulee niistä loppukäyttöä ajatellen parempia ja käytettävämpiä, ja sama pätee myös tekstipohjiin ja näkymiin. Paras asiantuntija on aina se, joka tulee sovellusta itse käyttämään, Parry toteaa.
Apotissa on kolmisenkymmentä Physician Builder -peruskurssin käynyttä lääkäriä ja muuta asiantuntijaa. Lisäksi täydentävän koulutuksen on suorittanut nelisen henkilöä, kuten myös lisäoppia antavan analytiikkakoulutuksen.
– Koulutuksesta on sekin etu, etten tule pyytäneeksi sovelluskehitykseltä sellaisia muutoksia, jotka vaativat paljon työtä, mutta joista on vain pieni hyöty. Sen sijaan pystyn miettimään, millaisilla pienillä muutoksia saan suuria hyötyjä, Parry kertoo.
– Lisäksi pystyn itse vaikuttamaan järjestelmän ulkomuotoon ja ottamaan sovelluskehitykseltä pois sellaisia tehtäviä, jotka pystyn itse pienellä vaivalla hoitamaan. Ja muutokset saa nopeasti tuotantoon, hän lisää.