Apotti-hankkeen testausvaihe on alkanut

12.9.2017 Tiedote

Apotti-hanke on edennyt testausvaiheeseen. Laadukas ja riittävän kattava testaus on nostettu yhdeksi Apotti-hankkeen keskeisimmäksi menestystekijäksi johtuen järjestelmän suuresta toiminnallisesta laajuudesta ja kriittisyydestä.

Sovellustestaukset, joilla testataan Apotti-järjestelmän yksittäisten moduulien toimintaa, käynnistyivät suunnitelmien mukaisesti 4. syyskuuta. Apotin integraatiotestaukset saatiin käyntiin jo elokuun puolella. Ensimmäisenä testattavana oli integraatio Vantaan ruokahuollon järjestelmään.

Loppuvuodesta alkavat Apotin järjestelmätestaukset, joiden avulla katsastetaan koko järjestelmän toimimista. Kesän jälkeen edetään hyväksymistestauksiin, joihin osallistuu myös järjestelmän käyttäjiä Apotti-organisaatioista.

– On tärkeää, että hyväksymistestauksissa on mukana organisaatioiden loppukäyttäjiä, jotka eivät ole osallistuneet järjestelmän rakentamiseen, eivätkä ole sokeutuneet mahdollisille virheille, kertoo Apotin testausten projektijohtaja Niina Nieminen.

 

Apotti on muutoshanke, jossa kehitetään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ja otetaan käyttöön alueellisesti yhtenäinen sote-tietojärjestelmä. Apotissa ovat mukana Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS), Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Kauniainen ja Tuusula. Myös muut HUS-alueen kunnat voivat liittyä hankkeeseen hankintasopimuksen mukaisesti.

Apotti-hanke on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Apotti-järjestelmän ensimmäinen käyttöönotto tapahtuu vuoden 2018 lopulla Vantaalla ja HUS:n Peijaksen sairaalassa.

 

Tilaa Apotin uutiskirje