Maisan digitaaliset palvelut täyttävät 2 vuotta

12.3.2021 TiedoteMaisa

Mobiilissa ja selaimessa toimiva Maisa-asiakasportaali avattiin käyttöön kaksi vuotta sitten. Tällä hetkellä kaikki Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella asuvat voivat kirjautua Maisaan.

Maisan ulkoasu uudistui maaliskuun alussa. Tämän uudistuksen yksi tärkeimpiä tavoitteita on tarjota Maisan käyttäjille entistä parempi ja harmonisoidumpi käyttäjäkokemus. Uudistuksen myötä myös mobiili- ja selainversiossa on jatkossa samanlainen ulkoasu sekä yhtä laajat sisällöt.

Tällä hetkellä palvelulla on jo yli 245 000 aktiivista Maisa-käyttäjää ja kun Helsinki, Kerava ja Kauniainen liittyvät Apotti-järjestelmän käyttäjiksi huhtikuun lopulla, se tarkoittaa myös Maisan osalta merkittävää uutta käyttäjämäärää.

− Olemme saaneet hienoa palautetta ja asiakastarinoita siitä, miten Maisa on sujuvoittanut perheiden arkea, kun kaikki asiointi sujuu samassa sosiaali- ja terveydenhuollon kanavassa. Lisäksi olemme saaneet positiivista palautetta erityisesti mahdollisuudesta asioida läheisen puolesta, kun esimerkiksi alaikäisen puolesta asiointi on helpottunut. Haluan kiittää kaikkia Maisa-käyttäjiä kaikista niistä upeista asiakastarinoista ja palautteista, joita olemme saaneet, Apotin Business Manager Riikka Elovaara kiittää.

Turvallista asiointia

Maisa-asiakasportaali kehittyy jatkuvasti digitalisaation uusimpia mahdollisuuksia hyödyntäen. Koronapandemia on myös vauhdittanut uusien palvelujen kehittämistä turvalliseen digiasiointiin. Kirjautuminen Maisaan tapahtuu vahvaa tunnistautumista käyttäen (pankkitunnukset, mobiilivarmenne, sähköinen henkilökortti).

− Yhtenä tulevaisuuden palveluna on tulossa Maisa-mobiilisovelluksella ilmoittautuminen, joka on nyt pilotointivaiheessa. Tämä tarkoittaa, että käynnille tai vastaanotolle ilmoittautumisen voi tehdä itse omalta mobiililaitteelta. Tämä nopeuttaa asiointia, kun mobiili-ilmoittautumisen avulla saapumistiedot siirtyvät automaattisesti Apotti-järjestelmään. Samalla Maisassa voi täyttää pyydetyt esitieto- ja kyselylomakkeet, Apotin kansalaisen palveluiden tuoteomistaja Maija-Liisa Sutela kertoo.

 

Äiti, isä ja lapsi ryhmäkuvassa, teksti Maisan digipalveluista

Tilaa Apotin uutiskirje