3.10.2024 Tiedote
Apotti-järjestelmän personointi helpottaa arkea
5.4.2022 Tiedotepersonointi
Apotti-järjestelmää on mahdollista personoida eli muokata itselleen sopivampaan muotoon. Järjestelmän personointi nopeuttaa ja helpottaa arkea ja päivittäisiä rutiinitehtäviä. Esimerkiksi itselle tarpeettomia asioita voi piilottaa näkyvistä, jolloin oman työn kannalta tärkeimmät asiat löytyvät helpommin. Tämä säästää aikaa.
– Kaikki Apotin käyttäjät eivät tiedä, että järjestelmän personointi on mahdollista. Haluamme ehdottomasti kannustaa siihen. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, millaisia linjauksia omassa organisaatiossa mahdollisesti on tehty Apotti-järjestelmän personointiin liittyen, sanoo Apotin kehityspäällikkö Maria Soini.
– Toisaalta järjestelmän etuna on se, että jos tekee muutoksia ja toteaa, etteivät ne olleetkaan toimivia, oletusasetuksia voi palauttaa. Apotissa on myös harjoitteluympäristö, joka on kätevä paikka kokeilla personointeja ja muita muutoksia, jatkaa ylilääkäri, Apotti-asiantuntija Marko Raina Vantaan kaupungilta.
Yhteiset toimintatavat järjestelmän käyttöön
– Apotti on järjestelmänä todella laaja, ja on hyvä tiedostaa, että järjestelmän haltuun ottaminen edellyttää koulutusta. Me ihmiset myös hahmotamme asioita kovin eri tavoin, ja joillekin Apotin toimintalogiikka aukeaa helpommin. Opettelu kannattaa, ja ajan kanssa jokainen oppii ihan varmasti, Soini kannustaa.
– Myös personoinnin opetteluvaiheessa voisi olla hyvä, että se olisi jossain määrin koordinoitua ja yhdessä sovittua, ettei kukaan yksittäinen käyttäjä tule vahingossa tehneeksi sellaisia muutoksia, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä omalle työlle.
Organisaation sisällä on tärkeää muutenkin sopia yhteiset toimintatavat sen suhteen, miten järjestelmää käytetään ja mitä kirjataan minnekin.
– Jos merkinnässä esimerkiksi käytetään vapaata tekstiä rakenteisen kirjaamisen sijaan, tieto ei kulkeudu raporteille oikein. Tämä voi pahimmillaan vaikuttaa jopa potilasturvallisuuteen, jos jokin olennainen tieto jää huomaamatta, Soini korostaa.
Järjestelmän personoinnista hyötyvät sekä sosiaali- että terveydenhuollon ammattilaiset
– Olen omassa työssäni huomannut, että erilaiset fraasit ovat hyödyllisiä. Vaikkapa hoitotilanteeseen liittyviä tärkeitä asioita voidaan kirjata ja tallentaa yhtenäisesti, jolloin ne ovat helposti käytettävissä. Myös esimerkiksi reseptipohjia voi muokata valmiiksi, Raina neuvoo. – Personoinnit voi myös jakaa kollegoille, jolloin niistä hyötyy koko tiimi.
– Sosiaalihuollon puolella esimerkiksi suodattimien käyttö voi helpottaa työtä etenkin sellaisten asiakkaiden kohdalla, joilla on paljon kirjauksia, Soini vinkkaa. – Ja muistutan vielä, että Apotin koulutusjärjestelmästä löytyy järjestelmän käyttäjille tarkempia ohjeita ja erilaisia verkkokursseja personoinnista. Niitä kannattaa ilman muuta hyödyntää!