Sinustako apottilainen?

Meille on tärkeää, että työntekijämme viihtyvät

Sen vuoksi työtehtävämme rakentuvatkin usein sekä haettavan tehtävän, että henkilön osaamisen ja mielenkiinnon kohteiden ympärille. Työ on suuri osa identiteettiämme, joten on tärkeää saada tehdä itselle merkityksellisiä asioita ja muokata työstä itsensä näköinen.

Seuraa avoimia työpaikkojamme somessa #apottirekrytoi !

Tarjoamme sinulle:

    Avoimet työpaikat

    • SOVELLUSKEHITTÄJÄ

      Me apottilaiset olemme sote-sektorin uudisraivaajia. Meillä teet muutosta, joka vaikuttaa 1,7 miljoonan suomalaisen elämään. Monialainen työyhteisömme ja ketterä toimintamme tarjoaa mahdollisuuksia ammatilliseen kasvuun. Apotissa teet työtä, jolla on merkitystä.

      Sovelluskehittäjänä kuulut sosiaalihuollon avopalveluiden sovelluskehitystiimiin, joka vastaa järjestelmän konfiguroinnista, ylläpidosta sekä työskentelystä asiakasorganisaatioiden ja järjestelmätoimittajan asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi tiimi osallistuu järjestelmän testaamiseen ja jatkokehittämiseen. Erityisalueenasi ovat sosiaalihuollon avopalvelut, muun muassa päihdehuolto, vammaispalvelut, lastensuojelu, aikuissosiaalityö.

      Sopiva koulutustausta tehtävään on esim. sosiaalihuollon tai valtiotieteellinen/yhteiskuntatieteellinen korkeakoulututkinto (YTM/VTM tai sosionomi/geronomi AMK), tai vaihtoehtoisesti tietotekniikan alan AMK- tai yliopistotasoinen tutkinto. Erityisesti katsomme eduksi aikaisemman työkokemuksen sosiaalihuollon palveluista, joko asiakastyössä tai tietojärjestelmien kehitystyössä. Toisena työkielenä on englanti.

      Työhön liittyy koulutusjakso, jonka yhteydessä saat kattavan perehdytyksen järjestelmän kanssa työskentelyyn. Käynnissä olevasta pandemiasta johtuen koulutus järjestetään etänä ilta-aikaan.

      Tehtävässä menestymisessä ovat eduksi:

      • sosiaali- ja terveyspalveluiden laaja-alainen ymmärrys
      • kokemus sosiaalihuollon, erityisesti sosiaalityön palveluista ja/tai kokemusta ohjelmistokehityksestä
      • hyvät ongelmaratkaisutaidot
      • projektiosaaminen
      • sujuva suomen ja englannin kielen taito
      • itseohjautuvuus, omatoimisuus ja aloitteellisuus
      • tiimityötaidot ja aiempi kokemus erilaisten työryhmien vetämisestä
      • ketterien menetelmien tunteminen ja kokemus niiden soveltamisesta

      Toivomme sinulta mielellään muutaman vuoden työkokemusta edellä mainituilta tehtäväalueilta. Tärkeintä meille on kuitenkin halusi oppia ja kehittyä. Toivomme, että olet työskentelyotteeltasi ratkaisuhakuinen ja asioita edistävä.

      Tarjoamme sinulle:

      • yrityskulttuurin, jossa toimimme asiantuntevina, ammattitaitoisina ja luotettavina kumppaneina sekä sidosryhmillemme että toisillemme
      • työyhteisön, joka kannustaa onnistumiseen aidolla yhteistyöllä
      • mahdollisuuden työskennellä vauhdikkaasti kehittyvässä yrityksessä, joka rakentaa ja tuottaa asiakkailleen ainutlaatuiset sote-tietojärjestelmäpalvelut
      • mainion oppimis- ja kehittymisympäristön yrityksen ja toimialan kehittymisen myötä
      • modernit ja viihtyisät toimitilat Helsingin Pitäjänmäessä ja mahdollisuuden etätyöhön
      • mahdollisuuden oppia ketteristä käytännöistä SAFe-toimintamallin myötä
      • työn, jolla on merkitystä yli 1,7 miljoonan suomalaisen elämässä

      Yksi tavoitteistamme on tyytyväinen henkilöstö. Kannustamme henkilöstömme ammatillista kehittymistä ja ylläpidämme intoa ja luovuutta. Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä joustavassa työympäristössämme.

      Haasta itsesi ja hae mukaan vauhdikkaaseen joukkoomme!

      Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Täytäthän hakemuksen viimeistään sunnuntaina 6.12.2020, jos koet, että muutoksessa oleva toimiala ja ketterä toimintaympäristö ovat sinua varten. Kerrothan hakemuksessasi, mikä sinulle on työssä tärkeää. Täytämme paikan heti sopivan osaajan löydyttyä.

      Rekrytointiprosessiin kuuluu soveltuvuustesti, jolla testataan loogista ongelmanratkaisukykyä, matemaattisia taitoja sekä englannin kielen osaamista. Valitsemme haastateltavat testin läpäisseiden joukosta.

      Lisätietoja tehtävästä antaa päällikkö Kalle Kuusinen, puh. 050 372 4908 ja sähköpostitse kalle.kuusinen(a)apotti.fi.

      Meihin pääset tutustumaan osoitteessa www.apotti.fi

      Hae paikkaa
    • VIESTINTÄHARJOITTELIJA

      Tule meille viestinnän harjoittelijaksi!

      Apotin myötä oranssi on uusi musta sote-sektorilla – olet saattanutkin jo bongata meidät mediasta. Uusi puhututtaa aina, sillä rakensimmehan maailman ensimmäisen sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistävän asiakas- ja potilastietojärjestelmän. Meillä ei pelätä tehdä asioita uudella tavalla, ja sen vuoksi yksi arvoistamme onkin uudisraivaaja.

      Oletko ideanikkari vailla näytön paikkaa? Etsitkö harjoittelupaikkaa, jossa pääset oikeasti tekemään ja oppimaan? Viestintäyksikkömme paiskii sinnikkäästi töitä tehdäkseen vaikuttavaa viestintää, mutta tarinamme kaipaavat lisää kertojia. Haluamme sinut osaksi jengiämme, jos sinulla on viestinnän opintoja ja handlaat Office-ohjelmat.

      No, minkälainen homma?

      Harjoittelijana pääset osallistumaan monipuolisesti Apotin viestintäyksikön ulkoisen, sisäisen ja asiakasviestinnän tehtäviin. Suuressa osassa harjoitteluasi on Apotti-järjestelmän käyttöönottoihin liittyvä viestintä, esimerkiksi erilaisten viestintämateriaalien tuottaminen tiimimme tuella. Lisäksi pääset kiinnostuksen kohteidesi mukaan tekemään vaikkapa kevyitä videoita ja somettamaan. Kerro hakemuksessasi top 3 taitoasi! Haemme huumorintajuista ja idearikasta tyyppiä, jolle hyvä yhteishenki on tärkeää.

      Saat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin, jos CV:stäsi löytyy aiempaa työkokemusta viestinnän tehtävistä, rokkaat somea, tunnet Adoben ohjelmia tai sote-sektorin myllerrykset vetävät sinua puoleensa. Pärjäät pestissä, jos uskallat tarttua toimeen ja olet kiinnostunut uuden oppimisesta.

      Työsi tueksi saat käyttöösi modernit työvälineet, uusimmat ohjelmistot sekä tietenkin osaavan tiimimme tuen. Käytämme päivittäin Sharepointia ja Teamsia. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen harjoittelupaikan sekä hyvän perehdytyksen. Teemme töitä ripeällä, mutta rennolla otteella!

      Entäs me sitten?

      Sinua odottaa iloinen ja ketterä viiden hengen tiimi, ja otamme sinut suurella sydämellä osaksi joukkoamme. Tiimissämme panostetaan avoimeen kulttuuriin ja yhteen hiileen puhaltamiseen. Toimimme luotettavina kumppaneina toisillemme arvojemme mukaisesti. Uudistetut ja viihtyisät toimitilamme, eli kavereiden kesken Apottila, sijaitsee Helsingin Pitäjänmäessä, mutta voit työskennellä myös etänä.

      Toivomme, että voit aloittaa työt helmikuussa. Harjoittelu kestää kolme kuukautta ja tehtävä on kokoaikainen, mutta joustaa tilanteesi mukaan. Tarjoamme tehtävästä 1500 euron kuukausipalkkaa.

      Zoomaa kohti hakulomaketta!

      Täytäthän hakemuksen liitteineen viimeistään lauantaina 5.12. Voit halutessasi linkata mukaan vaikkapa lyhyen esittelyvideon itsestäsi!

      Ring-a-ling ja linjat auki! Voit kysyä lisää tehtävästä viestintäjohtaja Anna Karjalaiselta, puh. 040 617 6131 (ke 25.11. klo 14-15 ja ti 1.12. klo 14-15) ja sähköpostitse anna.karjalainen@apotti.fi.

      Apottiin ja kulttuuriimme voit tutustua nettisivuillamme: www.apotti.fi. Kurkista myös apottilaisten elämään ja arjen tarinoihin Instagramissamme: https://www.instagram.com/apottila/. #apotissatöissä

      Hae paikkaa
    • ASIAKKUUSJOHTAJA

      Me apottilaiset olemme sote-sektorin uudisraivaajia. Meillä teet muutosta, joka vaikuttaa 1,7 miljoonan suomalaisen elämään. Monialainen työyhteisömme ja ketterä toimintamme tarjoaa mahdollisuuksia ammatilliseen kasvuun. Apotissa teet työtä, jolla on merkitystä.

      Onko asiakkuuksien hallinta ja kehittäminen ydinosaamistasi? Haemme joukkomme vahvistukseksi monipuoliseen tehtävään asiakkuusjohtajaa vastaamaan Apotin asiakassuhteista.

      Asiakkuusjohtajana pääset vastaamaan asiakkuuksien hallinnan prosesseista ja niiden kehittämisestä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Toimit kahdeksan hengen tiimin vetäjänä ja raportoit Apotin Asiakkuudet ja portfolion hallinta -yksikön johtajalle. Haluat ymmärtää asiakkaan toiminnan tarpeita sekä Apotin palveluiden mahdollisuuksia tukea asiakkaan toimintaa. Asiakkuudesta vastaavana tavoitteenasi on erinomainen asiakastyytyväisyys sekä avoimesti toimiva kommunikaatio Apotin ja asiakasorganisaatioidemme välillä.

      Toivomme sinulta monipuolista kokemusta asiakkuuksien hallinnan johtamisesta ja kehittämisestä. Arvostamme kokemusta erityisesti kuntasektorin asiakkuuksien parista. Mikäli olet luontainen verkostoituja hyvillä neuvottelu- ja viestintätaidoilla sekä ratkaisukeskeisellä asenteella varustettuna, saatat hyvinkin olla etsimämme asiakkuusjohtaja.

      Lisäksi toivomme sinulta:

      • Kokemusta sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioista ja/tai työskentelystä ICT-organisaatiossa
      • Sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
      • Tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa

      Tarjoamme sinulle:

      • Yrityskulttuurin, jossa toimimme luotettavina kumppaneina sekä sidosryhmille että toisillemme, tehden asiantuntevasti ja ammattitaidolla sen, mitä lupaamme
      • Työyhteisön, joka kannustaa onnistumiseen aidolla yhteistyöllä
      • Mahdollisuuden työskennellä vauhdikkaasti kehittyvässä yrityksessä, joka rakentaa ja tuottaa ainutlaatuiset sote-tietojärjestelmäpalvelut asiakkaillemme
      • Mainion oppimis- ja kehittymisympäristön yrityksen ja toimialan kehittymisen myötä
      • Työn, jolla on merkitys 1,7 miljoonan suomalaisen elämään
      • Modernit ja viihtyisät toimitilat Helsingin Pitäjänmäessä ja mahdollisuuden etätyöhön
      • Mahdollisuuden oppia ketteristä käytännöistä SAFe-toimintamallin myötä

      Hae mukaan joukkoomme!

      Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Jätä hakemuksesi liitteineen viimeistään perjantaihin 4.12.2020 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuajalla.

      Lisätietoja tehtävästä ja Apotista työpaikkana saat Asiakkuudet ja portfolion hallinta -yksikön johtajalta Jaakko Asplundilta, puh. 040 531 0312 (soittoajat: 27.11. klo 14:30 - 15:30 tai 30.11. klo 16:00 - 17:00) ja sähköpostitse jaakko.asplund(a)apotti.fi

      Meihin pääset tutustumaan lisää osoitteessa www.apotti.fi

      Hae paikkaa
    • AVOIN HAKEMUS

      Mikäli et löydä avoimista työpaikoista sopivaa, jätäthän avoimen hakemuksesi!

      Hae paikkaa

Työnhaun vaiheet

1. Hae apottilaiseksi

Lähetä meille hakemuksesi ja kerro itsestäsi sekä tavoitteistasi. Miksi olet kiinnostunut hakemastasi tehtävästä ja mikä on sinulle työssä tärkeää?

HR:n vinkit haastattelussa menestymiseen

Tilaa Apotin uutiskirje