Sinustako apottilainen?

Meille on tärkeää, että työntekijämme viihtyvät

Sen vuoksi työtehtävämme rakentuvatkin usein sekä haettavan tehtävän, että henkilön osaamisen ja mielenkiinnon kohteiden ympärille. Työ on suuri osa identiteettiämme, joten on tärkeää saada tehdä itselle merkityksellisiä asioita ja muokata työstä itsensä näköinen.

Seuraa avoimia työpaikkojamme somessa #apottirekrytoi !

Tarjoamme sinulle:

    Avoimet työpaikat

    • SOVELLUSKEHITTÄJIÄ

      Me apottilaiset olemme sote-sektorin uudisraivaajia. Meillä teet muutosta, joka vaikuttaa 1,7 miljoonan suomalaisen elämään. Monialainen työyhteisömme ja ketterä toimintamme tarjoaa mahdollisuuksia ammatilliseen kasvuun. Apotissa teet työtä, jolla on merkitystä.

      Etsimme terveydenhuollon asiakas- ja potilasvirrat -tiimiin kahta itsenäisestä tekemisestä nauttivaa sovelluskehittäjää. Tavoitteena on hioa tuhansien sote-ammattilaisten työkalu huippuunsa yhteistyössä järjestelmätoimittajan ja asiakkaidemme kanssa. Olisitko sinä etsimämme sovelluskehittäjä?

      Meillä pääset yhdessä osaavan tiimisi kanssa huolehtimaan Apotti-järjestelmän mukauttamisesta, testauksesta, validoinnista ja katselmoinnista. Tuleva pestisi sisältää myös tiivistä yhteistyötä muiden sovelluskehitystiimiemme kanssa. Apotti-järjestelmä on jo käytössä osassa HUS:ia ja Vantaan kaupungilla. Lisäksi vauhtia arkeemme tuovat ensi vuoden käyttöönotot. Voit tutustua lisää sovelluskehittäjän tehtävään: https://www.youtube.com/watch?v=CcmJ-mdJlFI

      Tiimimme työskentelee muun muassa seuraavien asioiden parissa:

      • Organisaation runkorakenne
      • Laitoshuollon ja potilaskuljetuksen toiminnallisuudet
      • Potilaslaskutukseen ja -raportointiin liittyvät asiat
      • Potilas- ja asiakassiirrot sekä niihin liittyvät työnkulut

      Toinen hakemamme sovelluskehittäjä tulee pääsääntöisesti työskentelemään organisaation runkorakenteen parissa ja toinen laitoshuollon ja potilaskuljetuksen toiminnallisuuksien parissa.

      Toimintamme on organisoitu SAFe-viitekehyksen mukaan ja tehtävässä pääset yhdessä tiimisi kanssa omaksumaan ketteriä toimintatapoja. Tiimitasolla sovellamme Scrumin periaatteita. Tiimit koostuvat sovelluskehittäjistä, pääkouluttajista, Product Ownerista sekä Scrum Masterista.

      Arvostamme sosiaali- tai terveydenhuollon työkokemusta. Emme edellytä aikaisempaa kokemusta tietojärjestelmien kehityshankkeista, mutta lisäpisteitä saat kokemuksesta tietojärjestelmien parissa työskentelystä! Työhön liittyy koulutusjakso, jonka aikana saat kattavan perehdytyksen järjestelmän kanssa työskentelyyn. Koulutus järjestetään pandemia-aikana etänä.

      Mikäli sinulta löytyy seuraavia ominaisuuksia, saatat olla etsimämme sovelluskehittäjä

      • Kiinnostusta edellä mainittuihin sisältöihin, joiden parissa tiimi työskentelee
      • Intoa uuden oppimiseen ja oman osaamisen kehittämiseen
      • Huolellisuutta, tarkkuutta, ongelmanratkaisutaitoja ja rohkeutta
      • Dokumentointiosaamista
      • Valmiutta projektiluontoiseen työskentelyyn
      • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

      Tarjoamme sinulle:

      • Yrityskulttuurin, jossa toimimme luotettavina kumppaneina sekä sidosryhmille että toisillemme, tehden asiantuntevasti ja ammattitaidolla sen, mitä lupaamme
      • Työyhteisön, joka kannustaa onnistumiseen aidolla yhteistyöllä
      • Mahdollisuuden työskennellä vauhdikkaasti kehittyvässä yrityksessä, joka rakentaa ja tuottaa ainutlaatuiset sote-tietojärjestelmäpalvelut asiakkaillemme
      • Mainion oppimis- ja kehittymisympäristön yrityksen ja toimialan kehittymisen myötä
      • Työn, jolla on merkitys 1,7 miljoonan suomalaisen elämään
      • Modernit ja viihtyisät toimitilat Helsingin Pitäjänmäessä ja mahdollisuuden etätyöhön
      • Mahdollisuuden oppia ketteristä käytännöistä SAFe-toimintamallin myötä

      Hae mukaan joukkoomme!

      Täytäthän hakemuksen palkkatoiveineen viimeistään sunnuntaihin 1.11.2020 mennessä. Osana rekrytointiprosessia toteutamme soveltuvuustestin, jolla testataan loogista ongelmanratkaisukykyä, matemaattisia taitoja sekä englannin kielen osaamista. Haastateltavat valitsemme soveltuvuustestin läpäisseiden joukosta.

      Ole nopea - käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja täytämme paikat heti soveltuvien hakijoiden löydyttyä.

      Tehtävät ovat toistaiseksi voimassa olevia. Aloitus sovitaan erikseen valittavien henkilöiden kanssa.

      Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä! Voit olla yhteydessä tuoteomistaja Karita Lundberg (p.0406594070 , soittoaika 23.10. klo 10-12, 26.10. klo 11-13 / karita.lundberg(a)apotti.fi) tai päällikkö Mika Ahola (mika.ahola(a)apotti.fi).

      Meihin pääset tutustumaan lisää osoitteessa www.apotti.fi

      Hae paikkaa
    • ICT-INFRASTRUKTUURIASIANTUNTIJA

      Me apottilaiset olemme sote-sektorin uudisraivaajia. Meillä teet muutosta, joka vaikuttaa 1,7 miljoonan suomalaisen elämään. Monialainen työyhteisömme ja ketterä toimintamme tarjoaa mahdollisuuksia ammatilliseen kasvuun. Apotissa teet työtä, jolla on merkitystä.

      Haemme Apottiin ICT-infrastruktuuriasiantuntijaa työskentelemään ainutlaatuisen tietojärjestelmämme parissa. Apotti asiakas- ja potilastietojärjestelmä koostuu ydinjärjestelmästä sekä sitä täydentävistä erityisjärjestelmistä. Tärkeintä meille on, että loppukäyttäjälle jää kokemus yhdestä tehokkaasta kokonaisuudesta ja työkalusta.

      Yhdentoista hengen käyttöpalvelutiimimme vastaa yli neljänkymmenen Apotti-tietojärjestelmän eri ympäristön toiminnasta kahden konesalin ja tuhansien virtuaalipalvelimien ympäristössä. Tiimi tarvitsee nyt lisäkäsiä näiden ympäristöjen ylläpitoon ja suorituskyvyn seurantaan. Työpanostasi kaivataan lisäksi virhetilanteisiin reagoimiseen liittyviin tehtäviin sekä apottilaisten, Apotin palveluntuottajien ja asiakkaidemme kanssa yhteistyössä toimimiseen.

      Käyttöpalvelutiimin tehtävänä on varmistaa tietojärjestelmän saatavuus ja suorituskyky korkean käytettävyyden vaatimusten mukaisesti, jonka seurauksena tuotantoympäristön ylläpitotoimet tehdään yöaikaan. Monesta syystä voidaankin sanoa, että työ Apotin sisäisessä käyttöpalvelutiimissä on aidosti vastuullista ja merkittävää. Osaava tiimisi tukee sinua tehtävässäsi ja auttaa perehtymään työhösi, mutta katsomme suureksi eduksi aiemman kokemuksen vastaavanlaisista tehtävistä ja kiperien poikkeustilanteiden käsittelystä. Tiimissä ratkaistaan yhdessä ongelmatilanteet ja suunnitellaan uutta, minkä vuoksi toivomme sinulta hyviä yhteistyötaitoja ja innokkuutta asiakasrajapinnassa työskentelyyn. Voit tutustua tulevan tiimiläisesi ja esihenkilösi elämään Apottilassa osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=g0_25tdfKpc&t=1s

      Apotti-tietojärjestelmän ytimenä toimii maailmankuulu Epic-järjestelmä, joka on Suomessa käytössä vain Apotissa. Epic-tietojärjestelmä tulee tutuksi koulutuksissa, jotka järjestetään pandemia-aikana etänä. Koulutuksen ja itseopiskelun jälkeen pääset tekemään aiheeseen liittyvät sertifiointikokeet. Tärkeintä meille on utelias mieli ja halusi kehittyä työtehtäviesi parissa!

      Sinulta toivomme:

      • Järjestelmäosaamista Microsoft Windows Serveristä (esimerkiksi ylläpidosta pääkäyttäjätasolla)
      • Ymmärrystä TCP/IP-verkoista ja verkkoprotokollista
      • Sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
      • Mahdollisuutta päivystystehtäviin - käytössä on kiertävä varallaolorinki, jossa noin kerran 1,5 kuukaudessa olisi sinun vuorosi ottaa koppia mahdollisista pikaista korjausta vaativista tilanteista
      • Kykyä työskennellä etänä, sekä mahdollisuutta tehdä Apotti-tietojärjestelmän päivityksiä iltaisin, viikonloppuisin ja öisin
      • Palveluhenkisyyttä

      Lisäksi arvostamme esimerkiksi:

      • Ymmärrystä sovellusalustoista ja virtualisoinnista (kuten Citrix ja VMware)
      • Kokemusta hallinta- ja seurantatyökalujen asentamisesta sekä ylläpidosta, järjestelmän suorituskyvyn seurannasta, ja vianmääritystilanteiden hallinnasta
      • Kokemusta tietojärjestelmän päivitysten ja parannusten järjestelmällisestä toteutuksesta tuotanto- ja testiympäristöihin
      • ITIL-osaamista käsitteiden ja muutoshallinnan osalta

      Tarjoamme sinulle:

      • Yrityskulttuurin, jossa toimimme luotettavina kumppaneina sekä sidosryhmille että toisillemme, tehden asiantuntevasti ja ammattitaidolla sen, mitä lupaamme
      • Työyhteisön, joka kannustaa onnistumiseen aidolla yhteistyöllä
      • Mahdollisuuden työskennellä vauhdikkaasti kehittyvässä yrityksessä, joka rakentaa ja tuottaa ainutlaatuiset sote-tietojärjestelmäpalvelut asiakkaillemme
      • Mainion oppimis- ja kehittymisympäristön yrityksen ja toimialan kehittymisen myötä
      • Työn, jolla on merkitys 1,7 miljoonan suomalaisen elämään
      • Modernit ja viihtyisät toimitilat Helsingin Pitäjänmäessä sekä etätyöskentelymahdollisuuden
      • Mahdollisuuden oppia ketteristä käytännöistä SAFe-toimintamallin myötä

      Tule mukaan joukkoomme!

      Jätä hakemuksesi liitteineen viimeistään tiistaihin 27.10.2020 mennessä. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva.

      Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä! Voit olla yhteydessä käyttöpalvelupäällikkö Teemu Pääkköön, p. 040 7373791 (soittoajat pe 16.11. klo 09:00 -10:00 ja ke 21.10. klo 15:00 -16:00) ja sähköpostitse teemu.paakko(a)apotti.fi.

      Meihin pääset tutustumaan lisää osoitteessa www.apotti.fi

      Hae paikkaa
    • SOVELLUSKEHITTÄJÄ

      Me apottilaiset olemme sote-sektorin uudisraivaajia. Meillä teet muutosta, joka vaikuttaa 1,7 miljoonan suomalaisen elämään. Monialainen työyhteisömme ja ketterä toimintamme tarjoaa mahdollisuuksia ammatilliseen kasvuun. Apotissa teet työtä, jolla on merkitystä.

      Kiinnostaako työtehtävät sovelluskehityksen parissa? Etsimme omatoimisella ja kehittämisorientoituneella työskentelyotteella varustettua sovelluskehittäjää Asiakas- ja käyttäjätietojen hallinta -tiimiin. Tavoitteena on hioa tuhansien sote-ammattilaisten työkalu huippuunsa yhteistyössä järjestelmätoimittajan ja asiakkaidemme kanssa. Olisitko sinä etsimämme henkilö?

      Meillä pääset työskentelemään monipuolisten ja innostavien tehtävien parissa. Tulevan tiimisi keskeisinä tehtävinä on huolehtia asiakas- ja käyttäjätietojen hallinnasta ja ylläpidosta Apotti-järjestelmässä. Asiakas- ja käyttäjätietojen hallinta -tiimissä kehitetään ja ylläpidetään tietojen luovutukseen, tietosuojaan ja kertomusten eheyteen liittyviä toiminnallisuuksia. Tämän vuoksi toivomme sinulta perehtyneisyyttä erityisesti henkilötietojen hallintaan, kertomuksen korjaukseen, tietojen luovotukseen tai saneluihin liittyviin tehtäviin.

      Toimintamme on organisoitu SAFe-viitekehityksen mukaan ja tehtävässä pääset yhdessä tiimisi kanssa omaksumaan ketteriä toimintatapoja. Tiimitasolla sovellamme Scrumin periaatteita. Tuleva tiimisi koostuu tällä hetkellä yhteensä seitsemästä sovelluskehittäjästä, pääkouluttajasta, Product Ownerista sekä Scrum Masterista. Apotti-järjestelmä on jo käytössä osassa HUS:ia ja Vantaan kaupungilla, minkä lisäksi vauhtia arkeemme tuovat loppuvuoden käyttöönotot. Voit tutustua sovelluskehittäjän tehtävään lisää osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=CcmJ-mdJlFI

      Taustaltasi toivomme sinulta löytyvän joko sosiaali- tai terveydenhuoltoalan tai IT-alan tutkinto, tai vaihtoehtoisesti työkokemusta kyseisiltä aloilta. Eduksesi katsomme työkokemuksen sosiaali- tai terveydenhuollon tietojärjestelmien parissa. Tehtävässä menestyäksesi et tarvitse aiempaa kokemusta sovelluskehityksen parista. Työhön liittyy koulutusjakso, jonka aikana saat kattavan perehdytyksen järjestelmän kanssa työskentelyyn. Koulutus suoritetaan pandemia-aikana etänä.

      Mikäli sinulta löytyy seuraavia ominaisuuksia, saatat olla etsimämme sovelluskehittäjä:

      • Mielenkiintoa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaa koskevia kysymyksiä kohtaan
      • Intoa uuden oppimiseen ja oman osaamisen kehittämiseen
      • Perustason tietotekniikkataitoja ja halua kehittyä ja kasvaa kanssamme
      • Oma-aloitteisuutta, joustavuutta, tarkkuutta ja paineensietokykyä
      • Valmiutta reagoida muutoksiin ja kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn
      • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

      Tarjoamme sinulle:

      • Yrityskulttuurin, jossa toimimme luotettavina kumppaneina sekä sidosryhmille että toisillemme, tehden asiantuntevasti ja ammattitaidolla sen, mitä lupaamme
      • Työyhteisön, joka kannustaa onnistumiseen aidolla yhteistyöllä
      • Mahdollisuuden työskennellä vauhdikkaasti kehittyvässä yrityksessä, joka rakentaa ja tuottaa ainutlaatuiset sote-tietojärjestelmäpalvelut asiakkaillemme
      • Mainion oppimis- ja kehittymisympäristön yrityksen ja toimialan kehittymisen myötä
      • Työn, jolla on merkitys 1,7 miljoonan suomalaisen elämään
      • Modernit ja viihtyisät toimitilat Helsingin Pitäjänmäessä
      • Mahdollisuuden oppia ketteristä käytännöistä SAFe-toimintamallin myötä

      Hae mukaan joukkoomme!

      Haluatko olla avainasemassa tuomassa uutta asiakas- ja potilastietojärjestelmää käyttöön? Täytäthän hakemuksen liitteineen viimeistään sunnuntaihin 25.10.2020 mennessä. Ole nopea - käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana!

      Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Osana rekrytointiprosessia toteutamme soveltuvuustestin, jolla testataan loogista ongelmanratkaisukykyä, matemaattisia taitoja sekä englannin kielen osaamista. Valitsemme haastatteluun kutsuttavat hakijat testin läpäisseiden joukosta.

      Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä! Voit olla yhteydessä: Jouni Jalamo, Päällikkö, Järjestelmäkehitys- ja tuki, puh. 040 151 3711 tai sähköpostitse jouni.jalamo(at)apotti.fi.

      Meihin pääset tutustumaan lisää osoitteessa www.apotti.fi

      Hae paikkaa
    • TUOTEPÄÄLLIKKÖ

      Me apottilaiset olemme sote-sektorin uudisraivaajia. Meillä teet muutosta, joka vaikuttaa 1,7 miljoonan suomalaisen elämään. Monialainen työyhteisömme ja ketterä toimintamme tarjoaa mahdollisuuksia ammatilliseen kasvuun. Apotissa teet työtä, jolla on merkitystä.

      Haemme Apotin asiantuntevaan ja osaavaan terveydenhuollon avopalveluiden tiimiin tuotepäällikköä vastaamaan kansallisista palveluista ja koodistoista sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tuotepäällikkönä olet tärkeässä roolissa järjestelmän toiminnallisuuksien kuvaamisessa ja määrittämisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Olisitko sinä etsimämme tuotepäällikkö?

      Tuotepäällikkönä pääset vastaamaan järjestelmän muutosten tarpeellisuuden arvioinnista sekä muutosten hyväksymisestä. Tehtävään kuuluu lisäksi omistamiesi toiminnallisuuksien tietoturvan vaatimuksista huolehtiminen sekä riskienhallintaan ja seurantaan liittyviä tehtäviä. Pääset työskentelemään tehtävässä tiiviissä yhteistyössä muiden apottilaisten ja asiakkaidemme kanssa, minkä vuoksi toivomme sinulta hyviä yhteistyötaitoja ja innokkuutta asiakasrajapinnassa työskentelyyn.

      Työskentelemme Apotissa ketterän SAFe-toimintamallin mukaisesti junamallissa. Tiimitasolla sovellamme Scrumin periaatteita. Keskeisenä tehtävänäsi on vastata oman vastuualueesi tuotteista, niiden kehittämisestä sekä junien välisten riippuvuuksien ratkomisesta. Monipuolisessa tehtävässäsi pääset osallistumaan lisäksi SAFe-toimintamallin toteuttamiseen ja oman roolisi kehittämiseen.

      Toivomme sinulta löytyvän aiempaa kokemusta ja osaamista joko sosiaali- tai terveydenhuollosta tai sosiaalihuollon järjestelmäkehityksestä ja organisaatioiden sisäisistä prosesseista. Työotteeltasi olet sinnikäs, määrätietoinen ja itseohjautuva tiimipelaaja, joka kykenee saamaan ryhtiä laajoihinkin kokonaisuuksiin. Meille tärkeintä on halusi oppia ja haastaa itseäsi tuotehallinnan tehtävien parissa! Osaava ja moniammatillinen tiimisi odottaa sinua innolla ja auttaa sinua perehtymään työhösi.

      Mikäli sinulta löytyy seuraavaa osaamista, saatat olla etsimämme tuotepäällikkö:

      • Sinulla on jonkin verran tietojärjestelmäkehitys- ja määrittelyosaamista, Apotti-järjestelmän tuntemus katsotaan eduksi
      • Sinulla on jonkin verran rakenteisen kirjaamisen, asiakirjojen käsittelyn periaatteiden ja potilasasiakirjojen käsittelyyn liittyvän lainsäädännön tuntemusta
      • Sinulla on aikaisempaa kokemusta potilastiedon arkistosta ja eReseptistä tai vastaava kokemus sosiaalihuollon asiakastiedon arkistosta sekä näihin liittyvien toimintatapojen tuntemusta
      • Kokemus potilastiedon arkiston, radiologian, laboratoriotoimintojen, Terhikin ja VRK:n integraatioista katsotaan eduksi
      • Kansalliset koodistot sekä niiden ylläpitoprosessit ovat sinulle tuttuja

      Tarjoamme sinulle:

      • Yrityskulttuurin, jossa toimimme luotettavina kumppaneina sekä sidosryhmille että toisillemme, tehden asiantuntevasti ja ammattitaidolla sen, mitä lupaamme
      • Työyhteisön, joka kannustaa onnistumiseen aidolla yhteistyöllä
      • Mahdollisuuden työskennellä vauhdikkaasti kehittyvässä yrityksessä, joka rakentaa ja tuottaa ainutlaatuiset sote-tietojärjestelmäpalvelut asiakkaillemme
      • Mainion oppimis- ja kehittymisympäristön yrityksen ja toimialan kehittymisen myötä
      • Työn, jolla on merkitys 1,7 miljoonan suomalaisen elämään
      • Modernit ja viihtyisät toimitilat Helsingin Pitäjänmäessä sekä etätyöskentelymahdollisuuden
      • Mahdollisuuden oppia ketteristä käytännöistä SAFe-toimintamallin myötä

      Tule mukaan joukkoomme!

      Jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmän kautta liitteineen viimeistään sunnuntaihin 25.10.2020 mennessä. Haastattelut pyritään toteuttamaan nopealla aikataululla osittain jo hakuajan aikana. Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydettyämme. Tehtävä alkaa 1.11.2020 tai sopimuksen mukaan ja on toistaiseksi voimassa oleva.

      Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä! Voit olla yhteydessä tuotehallinnan päällikkö Sari Haavistoon sähköpostitse: sari.haavisto(a)apotti.fi

      Meihin pääset tutustumaan lisää osoitteessa www.apotti.fi

      Hae paikkaa
    • AVOIN HAKEMUS

      Mikäli et löydä avoimista työpaikoista sopivaa, jätäthän avoimen hakemuksesi!

      Hae paikkaa

Työnhaun vaiheet

1. Hae apottilaiseksi

Lähetä meille hakemuksesi ja kerro itsestäsi sekä tavoitteistasi. Miksi olet kiinnostunut hakemastasi tehtävästä ja mikä on sinulle työssä tärkeää?

HR:n vinkit haastattelussa menestymiseen

Tilaa Apotin uutiskirje