Ajankohtaista

Tietojärjestelmätarina

27.1.2014.

Tapahtuipa kerran eräässä eteläsuomalaisessa sairaalassa. Kirurgi Teräväinen lähti aamulla osastokierrolle. Hän avasi aluksi kärryillä mukana kulkevassa tietokoneessaan potilastietojärjestelmän käyttäen henkilökohtaista sirukorttiaan. Kas, ohjelma avautuikin tänään nopeasti ja Teräväinen asteli määrätietoisin askelein kohti ensimmäistä potilashuonetta hoitaja perässään.

Ensimmäisen potilaan kohdalla pitikin sitten ruveta katselemaan röntgenkuvia edellisenä päivänä tehdyn murtumaleikkauksen tuloksen tarkastamiseksi. Teräväinen avasi röntgenkuvien katseluohjelman koneellaan. Mutta, mikäs se olikaan potilaan henkilötunnus. Potilaan röntgenkuvaa kun ei saanutkaan suoraan tuosta potilasohjelmasta klikkaamalla näkyviin. No, saanpas sen katsottua tuosta potilaskertomuksesta, kunhan vaan muistaisin sen kun palaan tähän kuvaohjelmaan, tuumi Teräväinen. ”Noin se kuva siitä tulikin näkyviin ja hyvältä näyttää”, totesi Teräväinen potilaalle.

”Mutta katsotaanpas vielä niitä verikoetuloksia”, pohti Teräväinen. Laboratoriotuloksia voinkin tuosta klikkaamalla päästä katsomaan eri ohjelmassa. Yhtäkkiä näytölle ilmestyy virheilmoitus, että Teräväinen ei ollut asettanut samaa salasanaa laboratorio-ohjelmaan ja potilastietojärjestelmään, joten laboratoriotuloksiin ei pääsekään potilastietojärjestelmän kautta. Teräväinen avaa web-selaimen ja sitä kautta pääsee kirjautumaan laboratorio-ohjelmaan. ”Muistinpas nämäkin tunnukset”, myhäili Teräväinen, vaikkakin alkoi jo hieman harmistua eri ohjelmien välillä hyppiessään. ”Ja verikokeet näyttävät olevan hyvällä tolalla”, totesi Teräväinen potilaalle rohkaisevasti.

”Laitetaan tänään kipsi rouvan nilkkaan ja sitten otetaan vielä uusi röntgenkuva”, sanoi Teräväinen. Hän avasi uunituoreen röntgenlähetteiden laatimista varten tehdyn ohjelman, johon taas kirjaudutaan omilla tunnuksilla. Integraatio kun on sillä asteella, että potilastietojärjestelmässä on linkki uuteen ohjelmaan, mutta salasana pitää uudestaan kirjoittaa. Kirurgi naputtelee läheteohjelmaan potilaan henkilötunnuksen, jonka hän käy katsomassa uudestaan potilastietojärjestelmästä (henkilötunnus kun ei automaattisesti tule potilaskertomusohjelmassa käsiteltävänä olevalta potilaalta suoraan röntgenläheteohjelmaan).

Teräväinen rupeaa naputtelemaan konetta enenevässä määrin hermostuneesti jouduttuaan hyppimään ohjelmasta toiseen. Hän yrittää syöttää röntgenlähetteeseen vaadittuja tietoja, mutta aina hänen yrittäessään siirtyä seuraavaan kenttään tabulaattorilla, tyhjenee edellinen täytetty kenttä. Palattuaan toistuvasti takaisin täyttämään edellistä tyhjentynyttä kenttää ja siirryttyään sitten eteenpäin seuraavaan kenttään tabulaattorilla tai hiirellä klikkaamalla, toteaa Teräväinen, että ensimmäinen kenttä aina vaan tyhjenee. Nyt rupeaa Teräväisen pää kihisemään kiukusta. Tilanteen pelastaa kierrolla mukana oleva amanuenssi, joka muistuttaa, että juuri tässä ohjelmassa kentästä toiseen siirrytään painamalla enteriä, eikä tabulaattoria, kuten muissa ohjelmissa. ”Niinhän se olikin”, toteaa Teräväinen ja rauhoittuu saatuaan naputeltua röntgenlähetteen.

Kierto jatkuu hypellen potilaan ääreltä ja ohjelmasta toiseen. Kierron päätyttyä Teräväinen suuntaa kohti poliklinikkaa. Matkalla hän käy konsultoimassa sisätautiosastolla, missä hän tutkii potilaan, avaa kaikki samat ohjelmat yksitellen omilla tunnuksillaan ja tekee toimenpidesuosituksistaan merkinnän koneelle. Potilaan äärellä Teräväinen oli viisi, koneen äärellä 15 minuuttia.

Teräväinen saapuu poliklinikalle 10 minuuttia myöhässä. Hänen täytyy kirjautua jälleen koneelle, mihin menee viisi minuuttia lisää aikaa, kun aluksi koneelle asentuu uusin versio potilastietojärjestelmästä ja tämän jälkeen vielä viisi minuuttia, kun Teräväinen avaa jälleen yksitellen potilaskertomusohjelman, röntgenkuvien läheteohjelman ja laboratorio-ohjelman. Kaiken kukkuraksi röntgenkuvien katseluohjelma ei aluksi suostu aukeamaan, koska se oli unohtunut sisätautiosastolla päälle Teräväisen omilla tunnuksilla ja hän joutuu soittamaan osastolle, että joku voisi sulkea ohjelman, jotta Teräväinen saa sen auki poliklinikalla. Viimein Teräväinen kutsuu ensimmäisen potilaan sisään noin 25 minuuttia myöhässä.

Päivän mittaan Teräväinen kirjautuu myös päivystysilmoitusjärjestelmään laatimaan edeltävän illan päivystysilmoitusta, lomajärjestelmään tekemään ilmoitusta sovitusta vuosilomasta, erilliseen alueelliseen potilastietojärjestelmään etsiessään yhden potilaan lääketietoja terveyskeskuksen merkinnöistä, koska potilas ei lääkityksiään muistanut ja lisäksi lääketilausjärjestelmään, missä hän hyväksyy osastonsa lääketilauksen. Ehtiipä hän ruokatauon aikana kirjautua myös Facebookiin, missä hän käy vuodattamassa tuntojaan työpaikkansa lukuisista tietojärjestelmistä.

Apotti – tule jo!

Joulu 2013 oli ja meni ja hanketoimistolla on joulun pyhien jälkeen jälleen kääritty hihat ja teemme hartiavoimin töitä, että hankkeelle asetetut tavoitteet saadaan täytettyä. Kirurgi Teräväisellä ei kuitenkaan vielä tietojärjestelmien suhteen tullut joulu, vaan tarinassa vietettiin tietojärjestelmien osalta vielä adventin, odotuksen aikaa. Toivottavasti tulevaisuudessa kuvatunkaltaiset tietojärjestelmätarinat ovat havinaa menneisyydestä.

Apottiin on asetettu paljon odotuksia. Tietojärjestelmät ovat keskeinen osa nykyistä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon työntekijän arkea. Parhaimmillaan tietojärjestelmät tukevat potilaan hyväksi tehtävää työtä ja auttavat toimintojen tehostamisessa ja optimaalisessa kohdentamisessa, mikä on rajallisten taloudellisten resurssien vallitessa välttämätöntä. Apotti-hankkeen keskeinen osa-alue on myös toiminnanmuutos, missä etsitään uusia tapoja tehdä tuttuja asioita, päämääränä potilaiden parempi hoito sekä uutta järjestelmää käyttävien käyttäjien tyytyväisyys.

Ehkä muutaman vuoden päästä kirurgi Teräväinenkin voi kiertää osastonsa tai pitää poliklinikkansa kirjautumalla kerrallaan vain yhteen järjestelmään. Itse myös tulevana loppukäyttäjänä odotan hyvin mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Nykyisten järjestelmien suossa tarpoessa olo on ajoittain kuin lapsella joulua odotellessa ja mieleen nousee väistämättä ajatus: ”Apotti – tule jo!”

 

Lasse Rämö
Erikoissairaanhoidon erityisasiantuntija, Apotti-hanke
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, HUS, Töölön sairaala