Ajankohtaista

Apotti untuvikon silmin

24.10.2014.

Uutena Apottilaisena sain kunnian kirjoittaa lokakuun blogin. Tätä kirjoittaessa tulee kaksi kuukautta täyteen, mikä on mennyt suurelta osin sosiaali- ja terveydenhuollon ihmeellisyyksiä opetellessa, hankkeen laajuuteen tutustumisessa sekä vastuullani olevan integraatioprojektin suunnitteluvaiheen käynnistämisessä. Uuden toimialueen opetteleminen on aina ollut motivoivaa ja on ollut hieno huomata, kuinka asiantuntevaa ja rentoa porukkaa apottilaiset ovat.

Ensimmäisenä yllätyksenä tuli, kuinka laaja kirjo eri ammattikuntien edustajia hanketoimistossa työskentelee. Täältä löytyy eri alojen lääkäreitä sekä muita terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattilaisia, muutosjohtamiseen ja käytettävyyteen perehtyneitä asiantuntijoita, tekniikan ja projektinhallinnan ammattilaisia sekä lakimiehiä. Hankeorganisaatioista (Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Kauniainen ja HUS) on mukana suuri joukko ammattilaisia, jotka ovat osallistuneet tomintojen määrittämiseen, ja jotka syksyllä jatkavat järjestelmätoimittajien ratkaisujen arviointia. Tämän lisäksi hankkeessa käytetään apuna ulkopuolisia toimijoita mm. VTT:lta.

Minussa tämä useamman sadan ihmisen joukko on herättänyt kunnioitusta.  Määrä kertoo, kuinka tärkeästä asiasta on kyse ja kuinka omistautunutta porukkaa hankinnassa on mukana. On ollut hienoa päästä tähän joukkoon mukaan.

Missä mennään

Ensimmäisinä viikkoina kävin uusien kollegojen kanssa kahdenkeskisiä keskusteluja, jotka valottivat paljon, minkälaiseen junaan olin hypännyt ja miltä asemalta. Samalla yritin kymmeniä dokumentteja kahlaamalla saada käsitystä, mistä kaikesta Apotissa oikeasti on kyse ja mitä on tehty, ennen kuin itse nousin junaan. Orientaation jälkeen alkoikin valmistautuminen oman projektini haltuunottoon ja suunnitelmien tekoon. Tämä sopi minulle mainiosti, sillä odotin jo kädet syyhyten päästä tositoimiin. Työn kautta asiat oppii usein nopeimmin.

Vaikka projektin laajudesta keskusteltiin rekrytointiprosessin aikana, voin sanoa, että sen koko kuitenkin yllätti. Olin ajatellut kokonaisuutta lähinnä tietoteknisenä projektina, jossa korvataan monia vanhoja järjestelmiä uudella yhteisellä ja näin mahdollistetaan tarpeellisen tiedon saatavuus siellä, missä sitä tarvitaan. Apotti-hanke on kuitenkin todellisuudessa paljon muutakin kuin järjestelmähanke, sillä sen myötä tulevat muuttumaan myös toimintatavat. Kyseessä on hyvin laaja asiakas- ja hoitoprosessien toiminnanohjausjärjestelmä, jolla mm. tuetaan päätöksentekoa, hoitoketjuja ja työnkulkua. Apotin yhtenä isona tavoitteena on muuttaa ja yhtenäistää nykyisiä kirjavia toimintatapoja ja viedä palveluja asiakaslähtöisempään suuntaan. Tavoitteista voi lukea lisää aikaisemmista blogikirjoituksista.

Yksityiseltä julkiselle

Uuden toimialueen opettelun lisäksi toinen iso muutos minulle oli siirtyminen yksityiseltä puolelta julkiselle. Hankkeen kannalta hankintalaki on yksi suuri tekijä, joka asettaa tiettyjä rajoituksia mm. projektitiedon julkaisemiselle ja tämä valitettavasti näkyy myös julkisessa keskustelussa. Näihin kahteen kuukauteen, jotka olen julkisella puolella ollut, vastaan on tullut jo muutama kerta, jolloin en ole oikein käsittänyt, miksi jokin tehdään miten tehdään. Aina on asia selitetty uudelle keltanokalle ja näin on ymmärrys jälleen lisääntynyt. Apottilaiset ovat tässäkin mielessä mukavaa porukkaa, sillä heiltä voi helposti kysyä ja kyseenalaistaakin saa.

Oma projektini

Tulin Apottiin vastaamaan järjestelmäintegraatioista. Kyse on yhdestä hankkeen keskeisimmästä projektista, jolla on riippuvuuksia hyvin moneen muuhun projektiin. Projektini tavoitteina on esimerkiksi suunnitella arkkitehtuurikuvauksen mukaiset kustannustehokkaat integrointitavat, tunnistaa integroitavat komponentit ja niiden väliset riippuvuudet sekä kuvata välttämättömät tietovirrat.

Ilolla voin todeta suunnittelun etenevän hyvää vauhtia ja työn jatkuvan tarpeellisten tietojen keräämisellä. Itse tietojen keräämisessä riittääkin työtä, sillä hankkeessa on mukana viisi eri organisaatiota, joilta kaikilta on saatava kerättyä tarvittava tieto. Integraatioiden monimutkaisuudesta sain konkretiaa jo heti alkumetreillä, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmiä on sanalla sanoen paljon ja vielä monesti niin, että eri kaupungeilla on samoja järjestelmiä, mutta hiukan eri tavalla räätälöitynä. Onneksi Apotti tuo tähänkin huomattavan parannuksen.

Oma projektini on siinäkin mielessä hieno, että se on liitoksissa moneen projektiin ja toimintaan hankkeen sisällä, lähimpinä migraatio- ja konversioprojekti, arkkitehtuuriryhmä ja toiminnan kehittäminen -ryhmä. Näin pääsen uutena työntekijänä verkostoitumaan laajasti ja saan useita hyviä tilaisuuksia oppia lisää. Osaltaan se tekee projektista haasteellisen, koska moni asia voi vaikuttaa tuleviin integraatioihin. Vaikka voinkin odottaa tulevaisuudelta tiukkoja käänteitä, niin koen tämän kaiken vain lisäävän työn mielenkiintoisuutta.

Olemme tekemässä ainutlaatuista yhteistä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää, jota ei tiettävästi ole tehty missään muualla maailmassa. Jatketaan työskentelyä tärkeän asian puolesta!

 

Jari Läättä
tekninen projektipäällikkö
integraatioprojekti